torstai 17. toukokuuta 2012

Onnistuneet SM- kisat

   Lähdimme kohti Helsinkiä klo. 6.45 jäähallilta. Kävimme hakemassa Tampereelta Finean ja Lunan. Matka kului kynsiä lakatessa, hiuksia laittaessa ja tietenkin juoruilemassa. Saavuimme Töölön kisahallille hyvissä ajoin, ja aloitimme heti lämpän.

   Lämppä sujui hyvin ja nopeasti, ja vuorossa oli harkka. Tarkoitus oli tehdän parhain suoritus koko kaudella jo harkassa, mutta siihen ei päästy. Harkka ei ollut parhaintamme. Oli siellä tietenkin joitakin hyviä kohtia, mutta kokonaisuus oli vaisu. Kaikki kuitenkin päätti tsempata kisasuoritukseen. Teimme pikaisen loppuverkan ja lähdimme syömään. Kaikilla taisi olla kova nälkä ja onneksi ruoka maistui melkeinpä kaikille.


   Palasimme kisapaikalle ihan ähkyinä. Melkein heti alkoi lämppä, mutta ehti siinä hetken ruoka laskea. Aikaa oli tarpeeksi joten teimme vähän kaikkea ylimääräistä. Mutta sitten.. pääsimme keskittymään. Kaikille iski jännitys,  jopa valmentajillekin. Sovimme että nyt näytetään parasta Taikaa. Sit se oli menoa. Ohjelman alussa tuli heti virhe, mutta jatkoimme hymy korvissa. Suorituksen jälkeen päästiin sohvalle istumaan. Siinä vähän kerrottiin että miten meni. Kokonaisuus ihan ok, mutta vielä oli paljon korjattavaa. Pisteet tuli. TV 5,55 AV 2,80 EXE 7,90 YHT 16,25 oltiin tyytyväisiä pisteisiin. Tavoitteena oli finaaliin pääsy, ja se tavoitettiin. Kaikki oltiin ihan innoissaan. Oltiin 7.sijalla.

   Lähdettiin kamat mukana hotelille. Ja eikun heti ravintolaan syömään. Kaikki söi taas masut täyteen. Sitten mentiin valkkujen huoneeseen katsomaan kisasuoritus ja olimme ihan tyytyväisiä. Meidän ihanat valmentajat oli varannut meille saunan. Kaikki lähti innoissaan saunaa kohti. Nukkumaan mentiin aika aikaisin, koska aamulla piti herätä seitsemältä.



   Aamulla herätys oli siis seitsemän aikaan, koska aamupalalla piti olla 7.45. Nutturankin jotkut ehti tehdä. Aamupala maistui. Ja sitten mentiin hakemaan laukut nopeasti huoneista, ja luovutettiin huoneet ja juostiin bussiin. Jotkut vielä lähti hakemaan jääpaloja, vaikka oli jo tarkoitus lähteä.

 No sitten päästiin lähtemään. Kisapaikalle kesti noin. 30 min. Aloimme taas heti tekemään tutun lämpän. Se meni aika nopeasti eikä ehditty kunnolla katsoon kaikkia, kun oli jo aika mennä harkkamatolle. Harkka sujui paremmin kuin kisasuoritus. Mutta silti sieltä löytyi vielä epätarkkuuksia. Tehtiin pikainen loppuverkka, ja mentiin katsomoon laittamaan meikkejä ja loput laittoivat itselleen nutturan.

   Ja eikun taas samaan tuttuun paikkaan syömään. Ruoka oli samantapaista kuin eilenkin mutta maistui, varsinkin leipä :) Kisasimme vasta kisan loppupäässä, joten kyllä aikaa riitti. Katsoimme ja kannustimme joukkueita. Tauolla aloimme lämppäämään. Nyt sitä aikaa taas riitti. Ja keskittymistilassa taisi olla vatsat täynnä perhosia. Ja sitten matto oli meidän käytössä. Ohjelma sujui paremmin kuin alkukilpailussa. Tasapainosarjassa sattui pieni virhe mutta muuten oli mallikasta voimistelua. Olimme kaikki tyytyväisiä, jopa valmentajat. Kaikkia jännitti pisteet. Sitten ne tuli.  TV 5,70 AV 3,20 EXE 8,15 YHT 17,05 bonus: elämys, ryhti YHT 33,30. Oltiin ihan supertyytyväisiä pisteisiin, ja noustiin yksi pykälä ylemmäs. Eli oltiin 6.sijalla. 



   Sitten lähettin kohti Ylöjärveä iloinen ilme kasvoilla. Valkut oli luvannut meille hyvästä suorituksesta jätskit, ja me saimme ne Riihimäen ABC:llä. Kuulimme että valmentajilta että alamme tekemään yhteistyötä Team Minettin kanssa. Oltiin innoissan kun he voittivat SM-kultaa. Ja loppumatka meni höpötellessä Finean kanssa ja menemällä kädenpuristus leikkiä.

Tässä vielä vähän kuvia:



Vielä kommentteja muutamista muista meidän sarjalaisista:

Lumon ohjelma näytti vielä paremmalta kuin viime kisoissa. Ihanat puvut. Adelien teema näkyy selkeästi ja puvut ovat yksi lemppareistani. Varieteella on kyllä upeat vartalot ja dynamiikka. Yksi sarjan parhaimmista ja ihanaa eläytymistä. SikSakilla on ihanan värikkäät puvut ja ohjelma sisältää paljon yksityiskohtia. Wau! Team Mineteillä mieleenpainuva ohjelma ja tytöt todella taitavia. XonoX on kehittynyt huimasti Cariba Cupista. Hienot puvut ja kaunis ohjelma.

5 kommenttia:

  1. missä hotellissa olitte yötä? :)

    VastaaPoista
  2. Oltiin cumulus airport hotellissa :) Se oli hyvä hotelli.

    VastaaPoista
  3. Onnea paljon,kirjotin nyt vasta siksi koska on kuudes päivä eli teidän sijoitus:)

    VastaaPoista
  4. mistä seurasta toi adelie ai adele joukkue on

    VastaaPoista
  5. vantaan voimisteluseura :)

    VastaaPoista