lauantai 18. elokuuta 2012

Uusi seura, tutut jutut

Taika vaihtaa 1.9. seuraa ja edustaa jatkossa Tampereen Voimistelijoita. Vaihtoon ei liity mitään sen suurempaa draamaa. Tampereen Voimistelijat on yksi voimistelun huippuseuroista ja SM-sarjan joukkueena Taian on vain yksinkertaisesti helpompi toimia huippu-urheiluun panostavassa seurassa. Päätös oli ensisijaisesti valmentajien, mutta myös voimistelijat ja heidän vanhempansa pitivät ratkaisua hyvänä.

Ylöjärven Iskussa on oltu Taian toimintaan tyytyväisiä ja toisin päin. Joukkue kiittää rakasta seuraansa hienoista vuosista! Ja eiköhän taikalaisia näy välillä Ylöjärven puolella treenisalilla tai vaikkapa syksyn TUL:n piirin kisoissa talkoilemassa... Ja kuuluuvathan Taian päävalmentaja ja joukkueenjohtaja edelleen Ylöjärven Iskun johtokuntaan, joten ei tässä nyt sinänsä mitään hyvästejä olla jättämässä ;)

Taika jatkaa samoilla voimistelijoilla ja samoilla valmentajilla, joten voimistelun osalta isoja muutoksia ei ole luvassa. Mitä nyt treenataan pikkuisen entistäkin paremmin! Harjoitushalli sen sijaan vaatii meiltä koulujen saleihin tottuneilta vielä vähän sulattelua. Takitkin taitaa vaihtua pinkeistä mustiin, mutta ehkä me siitäkin selvitään. Niin ja TUL:n kisoihin ei enää saada osallistua. Se voi tehdä vähän tiukkaa, kun koreografi on ihan koukussa parhaan ohjelman palkintoihin :D

Ennen kaikkea ollaan tosi innokkaina tutustumassa uuteen seuraamme ja uusiin seuratovereihimme. Jännää, että on niin paljon voimistelijoita ja vielä eri lajejakin!

Sen voin vielä kertoa (kun uteliaita kumminkin kiinnostaa), että Taian lisäksi seuraa vaihtavat Lumi ja Tiuku (joka tosin YLI:ssä oli vielä jumppakouluryhmä). Muut YLI:n joukkueet jatkavat voimistelua vanhaan malliin, joskin hivenen aiempaa paremmilla salivuoroilla ja uudella matolla.

Mutta tältä tämä Taika näyttää sitten Tampereellakin:


23 kommenttia:

  1. Kiva juttu hyvin kirjotettu :) Tykkään noista teidän reeni topeista onkse teksti keltasella vai kultasella?

    VastaaPoista
  2. onko tampereen voimistelijoilla jotku sivut joita vähän päivitettäisiin enemmän ?? :)

    VastaaPoista
  3. Kisaaatteko 11 tytöllä! Huhuh arvostan kyl teitäjos teette ekan vanne ohjelman noin isolla poppoolla :)

    VastaaPoista
  4. Se joka kirjoitti tän jutun, on hyvä kirjottaan. Juttu oli kerrottu ja kirjoitettu hyvin. Bointsit sille... Itse en kyllä ihan tajua seuranvaihdosta, vaikka ei se minulle kuulukkaan..,
    Haluaisin kysyä sellaista, että vaihtelevatko team minettien ja taian tytöt ehkä jatkossa joukkueesta toiseen, olisiko mahdollista, että joku, joka on team mineteissa, eikä pärjäisikään siellä, siirtyisi taikaan?

    VastaaPoista
  5. Kyllähän joukkueenvaihdosta tapahtuu vaikka olisi ihan eri seura. Mutta eikös siitä jo infottu että taika ja t minskut tekee yhteistyötä enemmän.

    VastaaPoista
  6. Peukku parhaan koreografian palkinnolle :D Ja ennen kaikkea kokonaisuudelle! t. yksi tuttu Espoosta p.s. hyödynnettiin sitä ilmaista parkkipaikkaa myös RHCP:n keikalla...

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. moooooooooooooooiiiiiiiiiiiiiiiii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kertoisitteko syksyn kuulumisia?
      Miten syksyn reenit sujuu uusissa tiloissa :)

      Poista
  10. uus postaus jo kunnon kuvilla ja teksteillä?? !!?

    VastaaPoista
  11. onks iitu lopettanu ku ei oo tuo esittelys ?

    VastaaPoista
  12. miks venla on vielä tuolla yläpalkissa?

    VastaaPoista
  13. ei se siä enää oo!:)

    VastaaPoista
  14. miks iitu lopetti??????????????

    VastaaPoista
  15. ettekö päivitä tätä koskaan!!!!!

    VastaaPoista
  16. PÄIVITÄKÄÄ!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  17. Joukkueen uutisia tampereen voimistelijoiden sivuilla :)

    VastaaPoista
  18. MIKSI IITU LOPETTI??????

    VastaaPoista
  19. Miks ette oo kirjottanu mitään? Ennen luin melkein joka kolmas päivä teijän blogii ni aina sielä oli jotain uutta:)
    Missa Taika on???

    VastaaPoista