perjantai 4. marraskuuta 2011

30.10 Kolmen lajin kisat

Kolmen lajin kisat oli sunnuntaina. Meidän piti olla paikalla 8.15. Me alettiin melki heti lämppäämään. Lämpäksi me tehtiin ohjelman hyppelyt ja askelikot. Kun oltiin lämpimiä niin venyteltiin ja aletttiin tekeen tasapainoja ja hypytkin tehtiin lopuksi. Kisaharkka oli ihan ok, mutta pieniä mokia tuli ja vähän eriaikasuutta. Kisaharkan jälkeen korjattiin virheitä ja katseltiin muiden harkka suorituksia. Seuraavana oli vuorossa hiusten laitto. Jassulle, Venlalle, Emmille ja Nealle piti laittaa ekana nutturat, koska kohta niillä olikin jo rytmisen harkka. Rytmisen harkassa Emmillä irtosi nuttura niin Emmille piti laittaa se uusiksi. Rytmisen harkan jälkeen me harjoiteltiin hetki ohjelmaa, että kisassa loppu ohjelma menisi hyvin. Kaikilla olikin jo hirveä nälkä niin mentiin syömään Annen tekemää kanasalaattia. NAM!! Se oli aivan ihanaa! :D Kun oltiin syöty mentiin kisakatsomoon ja meille laitettiin meikit. Kun kaikilla oli meikit me lähdettiin puistoon. Puistossa meillä oli kivaa. Me leikittiin Netan kanssa seuraa johtajaa ja lopuksi leikittiin myös piilosta. Kun tultiin puistosta meillä olikin vapaa-aikaa. Kun alettiin lämppään kisa suoritusta varten meitä alkoikin jo vähän jännittään! Kun oltiin lämpätty ja venytelty hyvin niin piti esittää tasapainoja valmentajille. Ne meni ihan hyvin. Kun mentiin keskittymis tilaan niin alkoi  jännittämään aika paljon kun oli pian meidän esiintymis vuoro. Kisasuoritus meni meidän ja valmentajien mielestä hyvin :D Nyt oli ohjelma aika saman aikanen ja mokia ei tullut hirveesti. Me päästiin kategoriaan 2. ja päästiin myös mitalleille. Sitten oli Vuorossa Venlan , Jassun, Nean ja Emmin rytmiset. Kaikilla meni TODELLA hyvin!! Venla oli ensimmäinen ja Jassu toinen !!!
ONNEA muillekkin joukkueille!!



1 kommentti:

  1. Onhan teillä tänä kautenakin kiva ohjelma, mutta yleensä se on yllättänyt, mitä se ei nyt tehnyt. Puvutkin ovat vähän vaisut verrattuna aikasempiin vuosiin... Silti tykkään teistä tosi paljon!! :)

    VastaaPoista